”Sen kulku oli kömpelöä ja epävarmaa. Se kaatui monta kertaa. Viidakon rajalla se pysähtyi. Se katsoisi minuun. Se painaisi korvat luimuun. Se murahtaisi. Se päättäisi suhteemme jollakin vastaavalla eleellä. Se ei tehnyt mitään sinne päinkään. Se vain katsoi kiinteästi viidakkoon. Sen jälkeen Richard Parker, kumppanini piinassa, hirveä hurjaluonteinen hengenpelastajani, lähti liikkeelle, ja katosi elämästäni ikuisiksi ajoiksi.”
Opin ajattelemaan kirjan lukemisen jälkeen asioita laajemmin. Pii tiesi paljon eläinten käyttäymisestä ja hän osasi lukea niitä eleiden perusteella, olihan hän elänyt nuoruutensa eläinten parissa. Ilman hallussa olevia tietojaan, selviytyminen olisi voinut olla mahdotonta. Oli mielenkiintoista lukea kirjaa, kun opin samalla uusia asioita eläimistä ja niiden ajatuksista.
Kirjasta nousi esille ajatus siitä, että ihminen on luotu selviytymään. Vaikka olot olisivatkin huonot, löytyy jokaiselta tahtoa pysyä hengissä, tahtoa keksiä ongelmiinsa ratkaisu äärimmäisissä olosuhteissakin.
Äärimmäiset olosuhteet kasvattavat ja tekevät ihmisestä vahvemman. Niistä selviytyminen tuo lisää itseluottamusta. Olosuhteita voi käyttää myös voimavarana. Piille Richard Parker oli voimavara ja toisinpäin. He elivät kuin symbioosissa, koska molemmat olivat toisilleen elintärkeitä. Ilman Piitä tiikeri olisi kuollut nälkään ja janoon, ja ilman Richard Parkeria Pii ei olisi saanut kootua ajatuksiaan vaikeimpina hetkinä.
”Heräsin pelkoon. Runsas ravinto, vesi ja lepo olivat hyökyneet elimistööni ja antaneet minulle uutta puhtia, mutta samalla olin saanut voimaa nähdä tilanteen koko toivottomuuden. Heräsin Richard Parker -todellisuuteen. Pelastusveneessä oli tiikeri. Sitä oli vaikea uskoa, mutta minun oli pakko. Ja minun oli pelastettava henkeni.”
– Pii Patel
Intiassa varallisuuserot ihmisten välillä ovat suuret. Toisten kylpiessä rahassa, kaupungin toisella puolella ihmiset elävät päivä kerrallaan selviytyäkseen. Kun maallinen omaisuus ei ole suuri, arvostaa silloin enemmän pieniä asioita.
Kirjassa tuotiin esille useasti perheen ja läheisten tärkeyttä. Ihmiset keskittyvät enemmän ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja parantamiseen. Lapset kunnioittavat vanhempiaan, ja vanhemmat suojelevat ja pitävät lapsistaan huolen.
Intiassa uskonto merkitsee monille todella paljon. Maassa on paljon eri uskontokuntien edustajia. On ihmisiä, jotka kuuluvat johonkin uskontoon, mutta ei ajattele asiaa suuremmin. On myös sellaisia ihmisiä, joille uskonto on osa jokapäiväistä elämään.Tämä ihmisryhmä suhtautuu uskontoon intohimoisesti. He huomioivat sen ajatuksissaan, valinnoissaan, sekä teoissaan.
Kirja käsittelee 1970-lukua, jolloin Intia pyrki pois Ranskan vallan alaisuudesta. Jakso oli maassa sekasorron ja muutosten aikaa, sillä maalla oli olematon perustuslaki. Piin perhe ei ollut Pondicherryssä kaikista köyhimpään luokkaan kuuluvia, olihan heillä eläintarha, ja lapsilla mahdollisuus käydä koulua. Kun rouva Gandhin hallitus anasti vallan, päättivät Piin vanhemmat Kanadaan muutosta. He halusivat, että Piillä ja hänen veljeellään Ravilla olisi paras mahdollinen kasvupaikka. Sitä Pondicherry ja Intia ei enää ollut.
Kirjassa puhuttiin hyvin vähän teknologiasta. Sain siitä käsityksen, että Intia ei ollut 1970-luvulla kovin koneistunut maa, sillä ihmiset viettivät enemmän aikaa muiden seurassa. Intiassa vallitsi myös suuret varallisuuserot. Rikkaat olivat etuasemassa lain yläpuolella, mutta köyhemmät joutuivat selviytymään parhaaksi näkemällään tavalla.
Minulla oli suuret odotukset kirjasta, kun aloin lukemaan sitä. En ole nähnyt ikinä Piin elämää elokuvana, mutta olen kuullut siitä vain hyvää. Kirja ei kuitenkaan yltänyt kaikilta osin odotuksiini. Lukemiseen oli vaikea löytää motivaatiota ensimmäisen kolmasosan aikana, koska kirjassa ei tapahtunut mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Sen jälkeen, kun pääsin lukemisessa Piin perheen merimatkaan kohti Kanadaa, kirja vei minut mukanaan.
Yann Martelilla on ollut kyky luoda mahdottomasta mahdollista. Kirjan tapahtumat, ei ole totta, mutta pystyin silti kuvittelemaan jokaisen tapahtuman mielessäni. Pondicherryn kujilla tuoksuvat mausteet, kaduilla vaeltavat lehmät, sekä tuulen, jossa Pii kylpi Richard Parkerin kanssa yli puoli vuotta, muodostivat mielessäni todentuntuntuisen kuvan.
Vaikka alku olikin hieman tylsä, voin suositella kirjaa jokaiselle. Se on uskomaton tarina rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta poikkeuksellisen vaikeissa olosuhteissa, josta jokaisen pitäisi ottaa mallia.
Kirjan päähenkilönä ja minäkertojana on Pii Patel, oikealta nimeltään Piscine Molitor Patel. Hänen intohimonaan on eläinten lisäksi uskonto. Pii kertoo kirjassa tarinaa vuosia myöhemmin, kun hänellä on vaimo ja kaksi lasta, kirjailijalle, joka haluaa ikuistaa tapahtumat. Pii on päätapahtumien aikaan 16-vuotias intialaispoika, jonka perhe omistaa eläintarhan Pondicherryssä. Alun perin hindulainen poika kiinnostuu nuoruudessaan myös kristinuskosta ja islamista. Tämän seurauksesta hänestä tulee kolmen eri uskontokunnan kannattaja.
Matka muuttaa Piitä paljon niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Polttavan auringon, suolaisen meriveden, sekä puutteellisen ravinnon takia Piin keho rapistuu. Pii oppii matkan monia hyödyllisiä taitoja, joiden avulla hän selviää matkasta. Vegetaaripojasta, joka itki ensimmäisen kalan surmaamisen takia, tulee armoton tappaja. Lihansyöjä, joka ei arastele metsästämisessä.
Toinen henkilö, jonka ympärille juoni kietoutuu on Richard Parker. Parker on eläintarhassa elämänsä viettänyt täysikasvuinen bengalintiikeriuros. Vaikka eläin on hyvin vaarallinen, muodostuu sen ja Piin välille side matkan aikana. Richard Parkerin ansiosta Pii ei menettänyt järkeään, ja he molemmat selviytyivät.
Luin Yann Martelin romaanin Piin elämä. Kirjan alkuperäisteos on ilmestynyt vuonna 2001. Se on voittanut useita palkintoja mm. vuoden 2002 Booker-palkinnon. Suomennos kirjasta ilmestyi kustannusosakeyhtiö Otavan julkaisemana muutama vuosi myöhemmin vuonna 2003.
Teokseen perustuen on tehty myös elokuva, joka ilmestyi vuoden 2002 lopulla. Elokuva sai 11 Oscar-ehdokkuutta. Lopulta se palkittiin parhaan ohjauksen, musiikin, kuvauksen ja erikoistehosteiden Oscarilla.
62 litraa vettä, 16 kilogrammaa hätäruokaa, sekä bengalintiikerin raatelema oranki, seepra ja hyeena. Näiden, sekä muutamien muiden pelastusveneestä löytyvien tarvikkeiden avulla 16-vuotias Pii Patel selvisi veden armoilla 227 päivää.
Piin perhe on kotoisin Pondicherrystä. Rouva Gandhin hallituksen astuttua valtaan Piin isä, Santosh ilmoitti, että perheen eläintarha myydään, ja he muuttavat Kanadaan. Oli neljäs yö japanilaisessa rahtialuksessa, jonka päämääränä oli Midway-saaret, kun Pii kuuli hirviömäistä metallista röyhtäystä muistuttavan äänen laivan takaosasta. Hetken kuluttua poika löysi itsensä pelastusveneestä bengalintiikerin, sekä muutaman muun eläimen kanssa tietämättä muun perheen olinpaikkaa.
Sinä yönä alkoi Piin selviytymistarina Tyynellä Valtamerellä. Matka oli henkisesti raskas ja se vaati paljon rohkeutta, sillä merellä jokainen päivä oli erilainen. Koskaan ei voinut tietää olisiko hengissä hetken päästä.
